Karkkila
Karkkila sijaitsee Helsingistä noin 70 km Poriin päin 2-tien varressa.
Moni on väittänyt, että Karkkilan kosket ovat alueena Etelä- Suomen parhaimpia ja hienoimpia kalastuspaikkoja jo maisemiensa puolesta, mutta ne tarjoavat elämyksiä myös kalastonsa puolesta. Saaliskaloina ovat harjus, taimen ja kirjolohi, jotka välillä yllättävät kalastajat positiivisesti kokonsa puolesta. Onpa mahdollista myös saada nieriää.
Kalastusalueet voidaan jakaa kahteen kalastukseltaan erilaiseen jokikalastusalueeseen. Järven yläpuoliseen osuuteen Saavajokeen ja siellä oleviin Pikku Katlakoskeen, Katlakoskeen ja Siikalankoskeen, sekä järven alapuoliseen osuuteen Karjaanjokeen ja siellä oleviin Myllykoskeen, Pitkälänkoskeen ja Maijalankoskeen.
Saavajoki saa alkunsa Lopen Keritys- ja Puneliajärvestä päätyen Karkkilan Pyhäjärveen, josta jatkaa matkaansa Hiidenveteen ensin Karjaanjokena ja myöhemmin vaihtuen Vanjoeksi.
Kalastettavaa joki- ja koskialuetta on useita kilometrejä, joten tilaa ja paikkoja löytyy, jos jollakin alueella on ruuhkaa. Jokainen koskiosuus edustaa hieman erilaista koskityyppiä, niin kalastonsa, hyönteisfaunan kuin kalastettavuutensakin kannalta katsottuna, itse jokiosuuksiakaan unohtamatta. Eri koskille soveltuvat erilaiset kalastustekniikat paremmin kuin toisille saman alueen koskille, joten jokaiselle kalastajalle löytyy omat haasteensa. Kalastusta Karkkilassa voi harrastaa läpi vuoden. Ehdottomasti paras talvikalastus kohde on niin sanottu keskustan osuus: tehtaan osuus ja Myllykosken maisemat.
Erona muihin Etelä-Suomen koskiin on kirkas, mutta ehkä hieman humuksinen vesi. Veden kirkkautta ei pahemmin haittaa edes pienet sateetkaan. Vaikka vesi samenisikin maitokahviksi, niin se kirkastuu äkkiä sateen lakattua. Varsinkin järven yläpuolinen ja keskustan osuus kestävät sateita paremmin.
Harjus ja taimen menestyvät varsin hyvin Karkkilassa. Pitkälänkoskessa ja Maijalankoskessa on luontaista harjusta runsaasti, kuten myös Karkkilan keskustan tuntumassa olevassa Myllykoskessa ja Tehtaan alueella olevalla jokiosuudella. Myös taimen menestyy näillä samoilla alueilla erinomaisesti ja varsinkin Katlakoski on monen perhokalastajan kohde silloin, kun kalastuskohteena on taimen. Siikalankoskea unohtamatta. Kirjolohta istutetaan tasaisesti koko kalastuskauden ajan Pitkälänkoskeen ja keskustan Myllykosken alueelle.
Pitkälänkoskella ja Maijalankoskella olevat laavut nuotiopaikkoineen tarjoavat kalastajille oivallisen mahdollisuuden levähtää kalastuksen lomassa ja nauttia maisemista.


Leave a Reply